Kirjoitus

2.divarin kausiennakko 2/2019


Blashyrkh Frost Demons


Superliigaan kaudelle 2/19 paluun tekevät Blassyt lähtevät uuteen kauteen tavoilleen uskollisesti laajalla kokoonpanolla. Nossen porukan ytimessä on edelleen paljon tuttuja nimiä mutta rotaatioon vahvasti nojaavan tiimin kokoonpanoa on muokattu enemmän määrä- kuin laatustandardeilla. Edeltävällä kaudellaan Superliigassa BFD peluutti huolestuttavasti peräti 19 pelaajaa runkosarjan aikana ja joutui silti taistelemaan tiukkojen deadlinejen kanssa. Tulevalle sesongille 21 miehin turvin lähtevän joukkueen ensisijainen ongelma on, jälleen, tiiviin ryhmän löytäminen. Liigan uuden sarjajärjestelmän myötä Blashyrkhillä on suotuisammat olosuhteet lähteä etsimään sopivaa nelikkoa mutta 2. divarin sisällä(kin) kärkiryhmät pelaavat hyvin painotetusti tietyillä kokoonpanoilla. Muun muassa edeltävällä kaudella Superliigassa debytoinut Skavaböle BK heittää lähes väistämättä saman miehistön askiin joka peliin.

Blashyrkh on ollut viime aikoina ilahduttavan aktiivinen harkkatiimi. Sen pelit painottuvat ymmärrettävästi enimmäkseen oman divarin joukkueita vastaan ja noin keskimääräisesti 2. divan tiimit ovatkin tasaisimmin aktiivisia myös treenipelien hakkaamisessa. Blassyjen hyökkäysmateriaalin parhaimmisto pelaa joukkueessa kakkosnickeillä. Chucky, arttu ja Hollow ovat hyvänä päivänä kaikki selkeästi korkeamman sarjan hyökkääjiä mutta joukkueen kaoottinen peluutus rajoittaa paljon kemioiden todellista hioitumista. Kaudella 3/18 tehokkaimmin joukkueen paidassa esiintyneet runkar1 ja Pirelli ovat jatkaneet matkaansa. Nosferatu itse pyrkii viimeiseen asti rajoittamaan omaa peliaikaansa, joten Blashyrkhin kokoonpanon ainoita varmoja vakionimiä tulee tälläkin kaudella olemaan Koodari. Joukkueen selkeitä ongelmia edeltävissä peleissä on ollut kontrolloitu keskialueen ylitys ja Sinappikoneesta tunnettu Koodari on parhaimmillaan nimenomaan maltillisen rytmityksen ylläpitäjänä ja täten elintärkeä palanen joukkueen peliä.

Seuraa tätä

Kuinka aktiivisena pysyy kakkosdivariin jopa erinomainen hyökkäyslaajuus?

Oletettu avausnelikko

limini
Koodari
arttu
Krueger

 

Detroit Red Wings


16 ottelua, joista vain yksi voitto. Joukkueen viime kautta voikin kuvailla todella raskaaksi. Monet ottelut kääntyivät lopulta murskajaisiksi ja kahdeksan maalin erolla tuomittuja otteluitakin kertyi kaudelle seitsemän. Mikään ei oikein toiminut ja tähän oli varmasti suurimpana syynä tasoerojen suuruus. Joukkueen pelillinen taso ei vain ollut riittävä viime kaudella ja tämä oli myös luettavissa kauden päätyttyä joukkueen maalierosta, joka jäi 85 maalia pakkasen puolelle. Joukkue hoiti kauden vastoinkäymisistä huolimatta mallikkaasti purkkiin ja tästä onkin nostettava hattua.

Viime kauden vaikeudet on pyyhitty joukkueessa pois päiväjärjestyksestä ja pelaajamarkkinoilla on oltu aktiivisena. Uusina pelaajina Kalalokki (DBX) ja Pilgrim. Lupa on odottaa paljon parempaa ja se tärkein, eli aktiivisuus harjoituspeleissä on joukkueella kunnossa. Kehitystä tulee vielä kauden edetessä varmasti lisää.

Seuraa häntä

Jaksamisen riittävyys. Uusi kausi tuo aina uudet mahdollisuudet, osaako joukkue vain ottaa niistä kiinni. Pieniä valonpilkahduksia viime kaudelta kuitenkin jäi, kun joukkue vain jaksoi keskittyä pelaamiseen. Tämä keskittyminen pitäisi nyt vain saada siirrettyä päivittäiseen tekemiseen, jotta saataisiin paras mahdollinen tulos aikaseksi. Tämän kautta joukkue pystyisi kauden edetessä raapimaan kasaan enemmänkin kuin yhden voiton.

Oletettu avausnelikko

P.Ton87         
Kalalokki
M.Duchene
Pömppö


HC Breams


Jo vuonna 2005 perustettu joukkue tuli kuin puskista takaisin kiekkokartalle ja ilmaisi samantien halukkuutensa päästä mittaamaan tasoaan Superin alaisuuteen. Ties montako vuotta taukoa kiekkoilusta pitänyt joukkue on kuitenkin osoittanut vanhan innon löytyneen. Aktiivisesti harjoitusotteluita pelannut joukkue on saanut samalla vahvistettua rosteriaan ja harjoitusotteluista on tullut hyviä tuloksia. Pitkä tauko saattaa hämätä, mutta joukkuetta ei todellakaan kannata laskea miksikään pisteautomaatiksi.

Monelle hyvin tuntematon joukkue aloittaa ensimmäisen kautensa Superin alaisuudessa. Mitään ennakko-oletuksia kellään ei oikein ole. Lahnoilla onkin siis hyvä mahdollisuus käyttää tämä hyödykseen ja napsia yllättävänkin paljon voittoja runkosarjan aikana. Rosterista löytyy kuitenkin hyviä pelaajia niin joukkueella on mahdollisuudet ihan mihin vain yhteispelin hitsautuessa uomiinsa.

Seuraa häntä

Hob2

Monelle etenkin aamupäivän pelailuistaan tuttu Hob on tunnettu lähinnä jatkuvasta höpötyksestään. Tämän kaiken hassuttelun varjoon jää kuitenkin se fakta, että Hob2 omaa todella hyvän laukauksen. Vastustajien onkin syytä laittaa tämä muistiin, koska maaliin asti viuhuvat kaukolaukaukset b-pisteeltä tai jopa sen takaa ovat Hob2 arsenaalissa.

Oletettu avausnelikko

Jusa                              
Hob2
Osechkin
Polarbear  

                 

HC Frydek Mistek


Played last season in the A-league which wasn’t easy. The team was highly active from the start but soon ran into trouble. The team also missed five games at the end of the season. Only points came from the win against Kiekon Tulevaisuus, although the points we’re received only after board decision. Team had been created 2016, but only have played 120 games through these years. It is good to see that the matches they have played are from this year and not from 2016

Active training matches playing is good thing for team like that. That’s the way to improve team playing and these guys are really trying to do it. Results for the training matches looks so good. Recent matches list like a golf course, really green. Is this a promise for a better season? Nobody knows, but everyone wants it hard.

Follow him

Can it be like what Jagr and Lemieux was in Pittsburgh? Krajicek and Rucinsky are like those players. They both played only four games on last season, but those four games contained 21 goals from them. This season would be great opportunity to prove what they really got.

Possible starting lineup

Krajicek     
Rucinsky
PETAN      
Novota10


HC Frydek Mistek

 

 
HC Pilsner-Urquell


 

A team consisting of soccer kiekko players who have been playing in the first season of Power League (played 6 games/14, forfeit) and most recently, in the Aliiga 3vs3 league format where they were defeated by in the quarter-finals by Chewits. In Power League 1/18, the team consisted mainly of the quartet of Croatian defensive defender -LuiGi-, Austrian Harnik, Finnish attacker ilma and Slovakian Hamsyk. In last seasons Aliiga (3vs3) Harnik-ilma-purkka were the trio used mainly. Polish cantonek will probably fight for defensive positions  with -LuiGi- and Harnik respectively.

Follow him

purkka

purkka had been deadly scoring 38 goals in 16 matches last season in Aliiga (38+22=60). purkka will be the key player to watch when Pilsner attack. What will happen when the league format changes to 4vs4? Will purkka keep scoring goals for fun? Only time will tell..

Possible starting lineup

ilma                
purkka
Harnik
-LuiGi-

 

Kiekon Tulevaisuus


Ortuzarin vanhempi kiekkotiimi, joka on tunnettu "kaikki-värvätään-joukkueena" ja on pelaillut Power liigassa kaudella 1/18 ja 2/18, joista on tullut pronssia edeltävästä. Joukkue kirjoitushetkellä taistelee Aliigan pronssista Liverpoolin kanssa. Kiekon Tulevaisuus on tunnettu kasvattajaseuran imagostaan, joka on tarjonnut jopa yli parillesadalle pelaajalle pelikokemuksia hyvässä, rennossa porukassa. Viime kauden Aliiga joukkueesta, kolmikko qbackes-stönde-Buusterii pelasi eniten pelejä ja nähtäväksi jää mikä avausnelikko KiTulla on eniten käytössä 2.divarissa. Tämän kauden rosterista löytyy kaksikymmentä peluria, joten BFD:n ja KiVan tavoin on mielenkiintoista nähdä ketkä nousevat avausnelikkoon. Pelaajista, Below ja Börde tuo kaivattua kokemusta puolustukseen ja hyökkäykseen.

Seuraa häntä

Below

Perusvarma puolustaja, jolta löytyy paljon kokemusta Kiekkoliigan 2.divarista, Divarista ja myös Liigastakin. Below on todella tärkeä palanen KiTulle allekirjoittaneen silmissä.

Oletettu avausnelikko

Qbackes       
Buusterii
stönde
Below


Kiekon vastaisuus


Ortuzarin toinen “kaikki-värvätään-joukkue”, jolla on menestystä 4vs4 formaatista,voittamalla 1/18 kaudella Power Liigan mestaruuden Ahlströmin johdolla. 2/18 kaudella osallistui Power liigan myös, muttei saanut pelattua pelejään -> nollaus. Viime kaudella Aliigassa nousi finaaleihin saakka vahvoilla otteilla (finaalit ei vielä pelattu). Joukkueesta löytyy tuttuja kasvoja, Ahlström, kokenut Geflado ja alps mm. Avausnelikko saattaa vaihtua tiiviiseen tahtiin, joten on mielenkiintoista nähdä miten pelit tulevat menemään.

Seuraa tätä

Avausnelikon vaihtuvuus

KiTun ja BFD:n tavoin rosterissa on noin parikymmentä pelaajaa, joten nähtäväksi jää mitä kapteeni Ahlström loihtii.

Oletettu avausnelikko

alps          
Nokinenä
Ahlström
Geflado


Liverpool Liverbirds


A-liigassa ja Power leaguessa vaikuttanut joukkue haluaa ottaa nyt seuraavan stepin. Joukkue on aina tunnettu vahvasta kasvattajaseuran imagostaan, joka on tarjonnut pelikokemuksia pelaajille heidän taitotasoonsa katsomatta. Hieno seura ja tekee todella arvokasta työtä kiekon eteen vaikkeivat sitä ehkä niin ajattelekkaan. Tästä osoituksena muutaman pelaajan nouseminen kiekkoliigan alaisuuteen asti. Aina pelit mallikkaasti hoitanut joukkue tuleekin olemaan mielenkiintoinen seurattava ensi kaudella. Jäämme jännityksellä odottamaan minkälainen joukkueen ensimmäinen kausi ”oikeissa” sarjoissa tulee olemaan.

Viime kausi odottaa kirjoitushetkellä vielä toistaiseksi päätöstään, kun joukkue on selvinnyt pitkälle kevääseen A-liigan pudotuspeleissä ja tulee taistelemaan pronssisista mitaleista. Joukkue on hankkinut tulevaa kautta varten joukkueeseensa vahvistuksia Anttizkin, Piiparin ja Gueron muodossa. Näistä kolmesta Anttizkilla onkin kokemusta Superin alaisuudesta muutaman kauden takaa Golden Knightsin riveistä. Nähtäväksi jää miten joukkueen kasvona toimiva Firmino saa koottua rivinsä haastavaa kautta varten.

Seuraa häntä

Saaga

Viime kaudella A-liigassa kuuteen otteluun 21 maalia paukuttaneesta pelaajasta huokuu kehittyminen ja nyt onkin aika ottaa seuraava askel kiekkouralla. Voisiko tämä kausi olla jopa läpimurto suuremman kansan tietoisuuteen?

Oletettu avausnelikko

Saaga                             
Sapeli
kaakapyly
Firmino


Maardu Levadia


“Uncle” Hackeliuksen perustama Maardu Levadia on pelaillut Aliigoja ja Power liigaa ja lähtee kokeilemaan nyt “oikeassa” sarjassa. Maardu Levadialla oli suht hyvä menestys Powerliigassa, 1/18 kaudella saavutti pronssia. Viime kauden Aliigassa Maardulla oli mukana P.Ton87 ja Kalalokki, jotka siirtyivät pysyvästi Detroit Red Wingsin riveihin. Kiintoisaa nähdä, ottaako esim. Virolaispelaaja Slav sankarinviittaa tällä kaudella. Hyökkääjä menetyksistä huolimatta, Uncle Hacke sai myös hankittua lisävahvistuksia riveihinsä, Kucherovin veljen bodyyn, Sputnikeissa maaleja mättäneen tchno’n ja alempi puolustaja Kankean. Joukkueeseen on jäänyt tärkeitä pelaajia(power liigasta tutut kasvot;) TAPPOKONE,Travis ja böö

Seuraa tätä

Uuden hyökkäyskaksikon kemia

Maardussa satoja harkkapelejä yhdessä pelanneet P.Ton87 ja Kalalokki ovat vaihtaneet maisemaa, nyt on Levadialla uudet tuulet. Travis on pelannut powerliigassa 14 ottelua ja tehnyt tehot 18+12=30 joten hän lähtee Levadian ykköshyökkääjänä kauteen. Slav on harjoituskaudella pelannut juuri Travisin kanssa hyökkäyksessä ja on kiintoisaa nähdä miten tämä kaksikko pelaa yhdessä.

Oletettu avausnelikko

Slav                
Travis
TAPPOKONE
Hackelius


Skavaböle B.K.


Skavaböle lähtee toiselle kaudelleen paremmista lähtökohdista kuin debyyttikaudelle, sillä kokemusta on nyt takana noin 20:en liigapelin verran ja sarjamuutoksen myötä 2. divarissa pääsee pelaamaan huomattavasti tasaisempia pelejä kuin menneellä kaudella Superliigassa. Skavaböle saalisti lopulta päänahan menneen kauden A-lohkon jumbotaistelussa ja selvisi näin lohkossaan yhdeksänneksi. Pitkin kautta pelaaminen alkoi saamaan enemmän ja enemmän tiettyjä kurinalaisuuksia, eikä kauden loppua kohden ottelut päättyneet enää keskeytyksiin, vaikka kauden ainoaksi voitoksi jäikin jumbotaisteluna nähty ottelu Detroit Red Wingsiä vastaan. Nyt offseasonin aikana Skavaböle on jatkanut harjoitusotteluiden pelaamista ja tulosrivi on kääntynyt pikkuhiljaa entistä vihreämmäksi. Toki he pelaavat harjoitusotteluita lähinnä muita 2. divarin joukkueita vastaan, mutta yllättävän nopeassa ajassa harjoitusotteluiden heittopussista on tullut dominoivampi osapuoli. Viikkotilastoja silmäillessä offseasonin aikana, on Skavabölelle tilastoitu 13:sta 4vs4-formaatin ottelusta seitsemän voittoa sekä kaksi tasapeliä, mikä nostaa varmasti joukkueenkin odotuksia alkavaan kauteen.

Skavabölen valovoimaisimpana yksilönä jatkaa toisellekin kaudelle luonnollisesti Zinovjevi. Harjoitusotteluissa on heijastunut Skavabölen pelaamisessa tietty pelipaikattomuus, mikä on joko harkittua pelaamista tai sitten vielä omien roolien hakemista. Zinovjevillä on luonnollisesti melko vapaat kaistat niin puolustaessa kuin hyökätessäkin ja Laussi vastaa pitkälti hyökkäysten lopettamisesta pikkinä, mutta GIlardinon rooli on näyttänyt myös ilahduttavan luovalta varsinkin nyt offseasonin aikana. Välillä hän lähtee käynnistämään hyökkäystä maalivahdilta asti ja Saari ottaa eteenpäin, kun taas välillä Gilardino on hyökkäyksen kärkenä hakemassa läpiajoa. Jo day onesta lähtien omaan silmääni on pistänyt se, että Skavaböle pyrkii jatkuvasti kehittämään peliään nimenomaan pelaamalla omaa peliänsä kovempiakin vastustajia vastaan ja se vaikuttaisi nyt pikkuhiljaa myös tuottavan tulosta. Paljon on vielä matkaa siihen, että Skavaböle pystyisi jonain päivänä taistelemaan tosissaan divarin kärkijengejä vastaan, mutta kehityskäyrä näyttää tällä hetkellä jyrkästi ylöspäin.

Seuraa häntä

Zinovjevi olisi tähän luonnollinen valinta, mutta Laussilla on lähes yhtä tärkeä rooli joukkueessa. Kaveri teki viime kaudella lähes puolet joukkueensa maaleista, joten Laussin varassa on paljon Skavabölen hyökkäyksien tehokkuus. Nyt offseasonila tulitukea näyttäisi tulevan paremmin jo muualtakin, mutta Laussi tulee silti näyttelemään isoa roolia, mikäli Skavaböle mielii kahmia pisteitä 2. divarin puolella.

Oletettu avausnelikko

Zinovjevi                                    
Laussi
Gilardino
Saari


Tuomisen Veljekset


Tasan vuoden tauon jälkeen Tuomisen Veljekset tekevät paluun Superin alaisuuteen. Viime sesongilla joukkueen kohtasi epäaktiivisuus ja kausi jäikin heidän osaltaan kesken. Pitkään yhdessä kiekkokartalla vaikuttaneet Tenka, Hobber ja Jesben ovat muodostaneet joukkueen perusrungon aina, kun he vain ovat lähteneet taistelemaan uutta kautta kohden. Edelliskerrasta viisastuneena perusrunkoon on myös hankittu muutamia uusia pelaajia ja eritoten edellisellä sesongilla joukkueeseen pesiytynyt epäaktiivisuus näyttäisi olevan vain huono muisto edellisajoista. Hallin käytäviltä kuuluukin joukkuehengen olevan todella korkealla uuden kauden kynnyksellä. Etenkin hyvin sujuneiden harjoitusotteluiden luotua uskoa joukkueen omaan tekemiseen.

Uusi tuleminen näyttää todella piristäneen koko joukkueen toimintaa. Aktiivinen harjoitusotteluiden pelaaminen on varmasti parantanut pelivirettä ja uuteen kauteen lähdettäessä yleisilme vaikuttaa paremmalta kuin aikoihin! ”MENNÄÄ MENNÄÄ, EI KYSELLÄ” kuuluu joukkueen fanien huutaessa Tuomisen Veljeksiä uutta kautta kohden ja itseluottamus on varmasti korkeammalla kuin koskaan. Tuleva kausi on varmasti onnistuneempi, kuin edellinen yritys vuosi sitten. Uskoa omaan tekemiseen on tullut lisää ja runkosarjan päättyessä voidaankin odotella hyvää sijoitusta.

Seuraa häntä

Jesben

Pitkään pelannut Jesben on saanut pelivireensä kohdilleen ja onkin äitynyt pelaamaan todella aktiiviseesti viime aikoina. Tulevalla kaudella Jesbenin rooli tulee olemaan tälläkin kaudella todella iso ja allekirjoittanut uskookin Jesbenin täyttävän nämä saappaat. Hänen tehojaan tarvitaankin, mikäli joukkue haluaa täyttää sen potentiaalin, joka heillä on.

Oletettu avausnelikko

Jesben                            
Tenka
Hobber
jeppee

 

Unstoppable Pressing


Last season under Superliiga wasn’t the easiest season for the start of this team career. 18 games without any wins or even points tell everything what this team had to endure. After regular season they had score only 24 goals and when the goal difference was -128, we can tell that team was in wrong league. While everyone was staring game results one important thing easily forgotten and that is team completed all the matches without problems. That’s so nice to see even though the season was not very comfortable.

New season comes with new opportunities. This team definitely needs new fresh start for the season. After last regular season the team has not given up even the results wasn’t that good. Active playing is the key for the better results and this team knows it. The team is looking forward to the future and it’s looking brighter than ever. Team have a lot of quality players that can lead the way through season.

Follow him

Duo Hob. and Adak are one of the best known players in Slovakia. They are also two most important players for their team. Great responsibility also puts great weight on the shoulders of success. These two players can hold it and the next season would be definitely better than last. Team Captain Hob. will make sure the team is in good shape when the season starts.

Possible starting lineup

Hob           
Adak
Dolce        
Chara_3


Unstoppable Pressing




Kirjoittanut: Johtokunta
Julkaistu 04.03.2019 19:11
Luettu: 741 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.

© Superliiga 2020